Terve taiteilija

Blogi / Blogg

On niin monia tapoja olla luova

Elokuvaohjaaja Lars von Trier kertoi hiljattain lopettaneensa juomisen. Asia kuitenkin huolestutti häntä:

– En tiedä, pystynkö tekemään enää elokuvia, hän sanoi Ylenkin välittämässä uutisessa.

Von Trier kertoo samassa yhteydessä, että hänen elokuvansa ovat syntyneet juomalla pullon vodkaa päivässä. Alkoholi on auttanut häntä pääsemään ”rinnakkaiseen maailmaan”, jossa hänen luovuutensa on päässyt kukoistamaan. Alkoholin lisäksi von Trier on käyttänyt huumeita luovuutensa edistämiseen.

Hänellä on myös vahva käsitys siitä, että luovuus edellyttää erilaisia aineita:

– Entiset alkoholistit ja narkomaanit eivät ole koskaan tehneet mitään taiteellisesti merkittävää, hän väittää.

Tämä yliyleistys ei tietenkään kestä lähempää tarkastelua. ”Kukaan”, ”koskaan” tai ”ei mitään” on jo yksinään merkki yleistämisestä, mutta samaan lauseeseen laitettuna ne ovat selvä viesti siitä, että vastuu on siirtynyt kuulijalle. Mutta toki taiteen historiasta löytyy painokkaita vastaesimerkkejä. Esimerkiksi saksofonisti John Coltrane mullisti koko jazzmusiikin oikeastaan vasta irtauduttuaan heroiinin käytöstä.

Harvalla on kuitenkaan sellaisia taiteellisia saavutuksia kuin von Trierillä, joten hänen luulisi tietävän mistä hän puhuu.

Useimmat taiteilijat ovat samalla kertaa sekä oman luovan prosessinsa asiantuntijoita, että ymmällään sen edessä. Luova prosessi syntyy hapuillen ja tunnustelemalla, erilaisten enemmän tai (yleensä) vähemmän tietoisten kokeilujen tuloksena.

Taiteilijoilla on hyviä luovuuden kausia, ja toisaalta pitkiäkin kausia, jolloin luova prosessi ehtyy. Useimmiten taitaa olla niin, ettei taiteilija itse koe voivansa vaikuttaa siihen kovin paljoa. Siksi moni takertuukin siihen ainoaan prosessiin, joka hänelle on aikaisemmin tuottanut hyviä tuloksia.

Silloin, kun luova prosessi on uhka terveydelle, voi olla syytä ryhtyä tutkimaan luovaa prosessiansa tarkemmin. 

Yksi tutkijoiden luovuuteen liittämä asia on sisäinen motivaatio: luova työ palkitsee sisäisistä syistä. Mikäli luova työ ei suju, voi miettiä, onko päässyt käymään niin, että sisäinen motivaatio on jossakin vaiheessa korvautunut ulkoisella motivaatiolla? Näin voi käydä esimerkiksi, kun taiteilija saa ulkoista tunnustusta tai taloudellista menestystä siitä, mitä häneltä on totuttu odottamaan, vaikka taiteilija itse olisi jo valmis tekemään jotain muuta. 

Tutkija Theresa Amabilen mukaan luovuuden komponentit ovat alan taito-osaaminen, luovuuteen kannalta hedelmälliset ajatusmallit ja käsillä olevaan tehtävään kohdistuva motivaatio. Näistä juuri motivaatio lienee helpointa kadottaa. Mikäli taiteenlaji ja pää säilyvät samoina, nuo kaksi muuta tuskin katoavatkaan.

Mihaly Chikszentmihalyin tutkimuksiin perustuvasta flow:n käsitteestä on tullut milteipä keittiöpsykologista sanastoa, mutta luovuuden tutkimuksen piirissä se on edelleen hyvin relevantti. Sataa huomattavaa luovan työn tekijää koskeneessa tutkimuksessaan hän ei löytänyt heidän taustoistaan aikaisemman tutkimuksen hellimiä traumakokemuksia tai muita huomattavia vaikeuksia, päinvastoin: huomattavia saavutuksia tehneiden luovan työn tekijöiden taustalta löytyi tavallisia perheitä, joissa lapset olivat kasvatuksen kautta omaksuneet selkeän arvomaailman. Ainoa tilastollisesti merkittävä ero muuhun väestöön oli, että luovan työn tekijöiden joukossa oli suhteellisesti enemmän niitä, joiden perheestä oli syystä tai toisesta puuttunut isä. Mutta silloin siis puhutaan vain pienestä osasta niitä, jotka ovat tehneet luovan työn piirissä huomattavia saavutuksia.

Olipa luovan työn tekijän tausta mikä tahansa, olennaista luovalle prosessille on Chikszentmihalyin mukaan flow, eli kokemus sulautumisesta tehtävän antaman haasteen kanssa, ajan katoaminen ja (jälkeenpäin koettu) ekstaasi. Flow’ta voi etsiä ottamalla taitoihin nähden sopivan kokoisia haasteita. Kannattaa pitää mielessä, että sisäinen motivaatio on tässäkin kovinta valuuttaa. KUn kerran on kokenut flow:n luovassa työssä, yksi helppo tapa on vain palauttaa mieleen niitä olosuhteita, joissa luova työ on aikaisemmin kukoistanut.

Yksi mielenkiintoisimmista psykologian uusista teorioista on Barbara L. Fredricksonin Broaden and build -teoria. Sen mukaan positiiviset emootiot laajentavat ajattelua ja rakentavat voimavaroja tulevia haasteita varten. Positiiviset emootiot ovat siis välttämättömiä kehitykselle. Negatiiviset emootiot puolestaan kaventavat ajattelua, ja tähtäävät vain välittömän ongelman poistamiseen. 

Toisin sanoen, silloin, kun ihminen kokee olevansa turvassa, hänellä on varaa leikkiä ja testata vallitsevia ajatusmalleja. Kun hän kokee uhkaa, elimistö pyrkii estämään ihmistä harhailemasta uhkan kannalta ”hyödyttömiin” ajatuksiin. Pitkään kestäessään tämä stressireaktio on äärimmäisen epäterveellinen.

Eri taiteenaloilla on hieman erilaisia käsityksiä taiteellisen työn luonteesta, mutta joillakin aloilla elää yhä vahva usko siihen, että luova työ edellyttää ongelmakeskeistä ajattelua ja toimintaa, kipujen, haavojen, traumojen tai muiden negatiivisiin emootioihin liittyvien asioiden toistuvaa läpikäyntiä. Näinhän ei mitenkään välttämättä tarvitse olla. Erityisesti Broaden and build -teorian valossa sellaiseen luomiskäsitykseen uskova taiteilija on vaarassa tehdä omasta elämästään sietämätöntä.

Myönteisyys ei estä tarttumasta maailman ongelmakohtiin, eikä se tarkoita kriittisyydestä luopumista. Eihän kriittisyys koskaan ole edes tarkoittanut negatiivisuutta, vaan asioiden kuvailua monipuolisesti.

Myös negatiivisuuteen liittyvä luova työ on arvokasta. Sillä voi olla oma taiteellinen merkityksensä täysin riippumatta siitä, mikä negatiivisuuden vaikutus on taiteilijaan tai katsojaan. On varmasti myös niin, että joissakin tapauksissa hyvinkin kielteiseksi koettujen asioiden käsitteleminen, ja se, että niille antaa ulkoisen muodon taiteen keinoin, voi auttaa käsiteltävään asiaan suhtautumisessa. Jotkut kokevat, että taiteen keinoin käsitellystä ongelmasta tulee hallittavampi, ja että ulkoisen muodon saaneena se vie vähemmän psyykkistä energiaa. 

Jotkut taiteilijat kertovat, että työskentely surullisten aiheiden kanssa tekee heidät onnellisiksi ja päinvastoin. Se on täysin mahdollista. Sitäkin on kuulemma tutkittu, että jotkut katsojat tulevat onnellisemmiksi surullisia elokuvia katsoessaan.

Taiteilijan hyvinvoinnin näkökulmasta kannattanee varmasti tarkkailla omaa luovaa prosessiaan, ja tunnistaa ne tunnetilat, joita siihen toistuvasti liittyy. Liika negatiivisuuden kokeminen voi muuttua uhkaksi terveydelle, ja silloin kannattaa pohtia, onko sen negatiivisuuden omakohtainen kokeminen välttämätöntä.

Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö on luovilla aloilla varsin yleistä, mutta tutkimuksessa ei tietääkseni ole löydetty mitään sellaista, joka viittaisi päihteiden luovuutta edistävään voimaan, päinvastoin: tutkijat vaikuttavat olevan sitä mieltä, että luovuus typistyy.

Asian hyvä puoli lienee se, että Lars von Trier saattaa sitten kuitenkin tehdä vielä hyviä elokuvia, vaikkei enää ryyppäisikään.


Jonni Roos

Kirjoittaja on kulttuuritoimittaja ja taidehistorioitsija, joka on erityisesti perehtynyt taiteen ja hyvinvoinnin psykologiaan.

(2) Kommenttia / Kommentarer

  1. Antti Tanttu sanoo:

    Asiaa! Jotenkin kyllästyttää ” kärsin ja luon” myytti. Kärsimys on kärsimystä ja aiheutta stressiä ja ahdistuneisuutta. Luova työ sujuu parhaiten silloin kun asiat ovat hyvin.

  2. Elisabet sanoo:

    Olen samaa mieltä , luova työ sujuu hyvin kun on turvallinen ja hyvä olo.Sellainen taideteos tuo hyvää oloa ympäristöönsä, positiivista energiaa, sitä ei voi olla koskaan liikaa.Sitä hyvää oloa vaan taitavat monet hakea keinotekoisesti kaikenlaisista aineista, jopa ne kuuluisat kultakauden mestarit, Sibelius kumppaneineen aikanaan.Taitaa olla niin että se taiteen ” pakottaminen” ajaa tekijät sterssiin ja on pakko “rentouttaa” päänsä että tulisi jotain tuotosta.Loppupeleissä kun kuitenkin on se oma toimeentulo ja siinä kohdassa taas se pahainen rahan ansaitseminen.Mielenkiintoista on myös ajatella olisiko koko taidetta ellei pää olisi jotenkin sekaisin, taiteellista ihmistä on kautta aikojen vähän mollattu sanomalla ” se on sellainen taivaanrannan maalari “Olen tullut siihen tulokseen että taiteilijan pitäisi saada tehdä työnsä onnellisena ja luoda taidetta kun floutila on päällä. Muuna aikana on tehtävä jotain jolla saa sen jokapäiväisen leivän ja tämä turva taas tuo sen hyvänolon jolloin se taiteellinen floutila on mahdollinen. Ihanteellista olisi jos tämä kaikki olisi mahdollista taiteen parissa, mikä sen mukavampaa kuin floutila koko ajan,
    Luova työ, kaikki se mitä se pitää sisällään on laaja käsite, luovuus valjastettuna hyödylliseen tarkoitukseen on mahdollista, luovuus voi olla myös hyödyllistä. Tarkoitus ja kohde kelle tehdään ja miksi tehdään pitäisi olla selvillä.Hyvänä esimerkkinä Eero Aarnio, Oiva Toikka, Anu Pentik, Aira Samulin omalla sarallaan , näitä on vaikka kuinka paljon kun miettii,pitää löytää se oma tyyli ja omalta tuntuva tervejärkinen tapa tehdä työtä taiteellisella alalla ja menestys tulee jos on tarpeeksi hyvä.( Ilman päihteitäkin)
    Toinen asia on taas taiteella vaikuttaminen yhteiskunnan epäkohtiin, viitsiikö niitä yrityksiä,performansseja,installaatioita kukaan katsella, muut kuin asiaan vihkiytyneet ja silloinhan se menee ketuille koko tekeminen….. paitsi jos joku niistä maksaa ja tekijä saa palkkansa.Paras tapa vaikuttaa on olla osana yhteiskuntaa tekemällä hyödyllistä työtä, joka tuo hyvinvointia ympäristöön, silloin niitä valittamisen aiheitakin on vähemmän.( ja se floutila tupsahtaa kun on hyvä olo)
    Mielenkiintoista…..

Vastaa / Svara

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista / Vi publicerar inte din e-postadress
Pakolliset kentät on merkitty * / Fält märkta med * är obligatoriska

*
*