Terve taiteilija

Blogi / Blogg

Isänmaasta äidinkielellä

Taitelija tarvitsee aiheen ja työkalut. Aihe on usein taiteilijan elämä sekä muut tietoon tulleet asiat. Ne liittyvät todennäköisemmin hänen lähi- kuin etäympäristöönsä, Suomen oloissa monesti Suomeen. Siis synnyinmaahan, jos on täällä syntynyt. Tai isänmaahan, patria, kuten sanoivat vanhat roomalaiset. En tiedä onko maassa jotakin erityisen isällistä. Neutraalein sana lienee kotimaa.

Kirjailijan tapauksessa työkaluna on kieli. Suomessa usein suomen kieli, mutta voi hyvin olla myös ruotsi tai saame, ne ovat kotimaisia kieliä, kolmikielisen tasavaltamme hyvä ominaisuus. On meillä muitakin kieliä, romanikieli, tataari ja jiddisch pieninä määrinä, niillä kaikilla on kirjoitettu Suomessa. On myös tuoreempia maahanmuuttajakieliä: arabia, kurdi, somali, venäjä, viro – vain joitain mainitakseni. Nekin ovat kirjoittajan työkaluja. Työkalut on syytä pitää kunnossa.

Kielen taitoja verrytellään kirjoittamalla, työ tekijäänsä neuvoo, ja lukemalla monenlaisia tekstejä. Ei pelkästään äidinkielellä (mikä seksistinen ilmaus siinä missä isänmaakin!). Itse aihe voidaan lukea vieraalla kielellä, aivot työstävät sen omalle kielelle, tässä ovat parhaita kääntäjät. Jotta asia olisi monimutkaisempi, kannattaa muistaa, että ihmisellä voi olla monta kieltä, yksi yhteen, toinen toiseen asiaan, kuten Alexis Stenvallilla suomi ja ruotsi – tai päinvastoin.

Pysyvätkö työkalut kunnossa? Kaikista niistä on käyttäjällä vastuu. Suomen kielen puolta ei maailmassa kukaan muu pidä kuin suomalaiset. Suomenruotsi on ruotsin itämurteiden variantti ja keskeinen osa suomalaisuutta, meidän porttimme paitsi Skandinaviaan myös omaan historiaamme. Saame on jotakin, minkä tekopyhästi unohdamme, kun muistamme eksoottisemmat heimoveljemme jossakin Uralin vaiheilla. Saameja on oikeastaan kolme, isoin eli pohjoissaame, inarinsaame ja koltta. Tietokilpailukysymyksenä voi käyttää lingvististä knoppia, mitä kieltä puhutaan vain Suomessa? Oikea vastaus on inarinsaame, se on suomalainen ilmiö kuten luonnossa selkälokki (Larus fuscus), jonka koko maapallon kannasta yli puolet asuu Suomessa. Siis jotakin, josta meillä on aivan erityinen vastuu, kielet elävät ja kuolevat kuin eliölajit.

Uhkaako jokin kotimaisia kieliämme? Kyllä ja ei. Sanotaan, että englannin ylivalta uhkaa, eivätkä sanojat suinkaan ole väärässä. Miksi suomalaisen kirkonkylän kahvilan ikkunassa lukee vain open (auki), vaikka ainakaan sinä päivänä ei asiakaskuntaan ole odotettavissa mitään mainittavaa anglosaksivyöryä? Olen joskus kysynyt asiaa kahvilassa. Vastaukseksi olen saanut, ettei asiaa ole erityisemmin ajateltu. No entäs jos ikkunassa lukisikin sama pelkästään saameksi, saksaksi, iiriksi tai venäjäksi? Joko asiaa siinä vaiheessa ajateltaisiin? Sisäistetyintä herruutta on se, mitä ei edes huomata. Miksi siis tämä kansalliset kielet syrjäyttävä kaukomaankielinen teksti ärsyttää selvästi harvempia kuin kahvilassa istuva kaukaisilta mailta tullut maahanmuuttaja, joka kovasti yrittää opetella suomea?

Toinen esimerkki. Amerikansuomi on kielenparsi, jolle on tapana nauraa. Kun ne sanovat paatiruuma (bathroom) kylpyhuoneeseen mennessään ja lapioidessaan soveltavat (to shovel). Yliolkaiseen asenteeseen ei ole aihetta. Kun joku vietiin vanhempien mukana Suomesta ties minne Ontarion Supperiin (Sudbury) vieraskieliseen miljööseen ilman mitään kotikielenopetusta, on todella kunnioitettavaa, että suomi säilytettiin niinkin hyvin. Todellisen pilkan ansaitsevat täällä Suomessa he, jotka ilman mitään pakkoa sirottelevat suomeensa kaikenlaisia englantilaisuuksia about joka neljännessä virkkeessä.

Anglokratia jyrää vahvasti. En kumminkaan usko, että se itsessään niinkään rapauttaisi kotimaisia kieliämme. Ne ovat aina olleet vieraiden vaikutteiden alaisina ja kestäneet sen. Vaarana on, että mahdollisuutemme ja intomme saada monipuolisia vaikutteita kaventuu sitä mukaa, kun kielitaito yksipuolistuu englanninkielisten silmälappujen välistä luetuksi. Se ei ole kansainvälisyyttä vaan ylikansallisuutta, se ei ole yhteistyösuhde vaan alistussuhde. Hyväntahtoisimmat sanovat, että on se niin mainiota, kun voimme vaikka itävaltalaisen kanssa keskustella tasaveroisina englanniksi. Kumpikaan ei pääse dominoimaan äidinkielellään. Nyt voi tietysti kysyä, mitä kieltä meidän olisi puhuttava esimerkiksi brittien ja yhdysvaltalaisten kanssa.

Keskisuuri on kaunista. Kaikki kunnia Euroopassa puhutuille pienille kymrin, friisin, sorbin ja retoromaanin kielille. Toivon niille pelkkää hyvää, samoin niiden kirjallisuuksille. Vakavin ongelma on, kuinka anglosaksisuuteen käpertyessämme menetämme kyvyn seurata isojen ja keskikokoisten maiden saksan-, ranskan- ja venäjänkielistä, pian jopa skandinaavista keskustelua. Se tekee meidät itsemme suppeammiksi.

Nyt on pantu ikkunat kiinni englanniksi. Paras aukaista ikkunat joka ilmansuuntaan. Huonoa olisi myös jokaisen ikkunan sulkeminen. Se olisi nationalismia. Olen patriotismin kannattaja. En suosi kansalliskiihkoa vaan isänmaallisuutta. Kirjailijan kohdalla se tarkoittaa omien kieltemme ja kulttuuriemme vaalimista. Maailmalla emme ole kiinnostavia englannin solkkaajina vaan pikemminkin suomalaisuuden monimuotoisuuden ja monikielisyyden edustajina, jotka ovat selvillä maailman monien eri kulttuuri- ja kielialueiden tapahtumista. Taiteilijan tehtäviin kuuluu oman kulttuurinsa kaikkien muotojen antaminen rikastuttamaan koko maailmaa, ei pelkkä vaikutteiden tuominen tänne, vaan myös niiden vieminen sinne.

Hannu Niklander

Kirjoittaja on kirjailija ja Forum Artisin hallituksen jäsen

Vastaa / Svara

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista / Vi publicerar inte din e-postadress
Pakolliset kentät on merkitty * / Fält märkta med * är obligatoriska

*
*